Home Uutissyötteet Iltalehti
09.09.2010
Uutissyötteet
Iltalehti.fi tuoreimmat uutiset
Iltalehden 20 tuoreinta uutista

Iltalehti.fi tuoreimmat uutiset
  • TS ja Kaleva: EU-komissaari moittii Suomen avioliittolakia
    EU:n oikeuskomissaari katsoo, että Suomen avioliittolaki rikkoo unionin perusoikeuksia. Oikeuskomissaari Viviane Redingin mielestä Suomen, ja myös monien muiden maiden, pitäisi tunnustaa toisissa jäsenmaissa solmitut homoavioliitot, kertoivat Turun Sanomat ja Kaleva. EU:ssa Belgia, Espanja, Hollanti, Portugali ja Ruotsi hyväksyvät samaa sukupuolta olevien avioliitot. Suomessa mies- ja naisparit voivat vain rekisteröidä parisuhteensa.

  • Pora tavoittaa pian Chilen kaivosmiehet
    Chilessä kaivosmiesten pelastuskuilua on saatu porattua odotettua nopeammin. Kolmessa päivässä on päästy jo melkein puoleenväliin 700 metrin syvyydessä olevista miehistä. Insinöörien mukaan miehet saadaan ylös kuitenkin vasta marras–joulukuussa, koska kuilua pitää vielä laajentaa. 33 kaivosmiestä on ollut loukussa maan alla elokuun alusta lähtien.

  • Tiedot terveydenhoidon ammattilaisista saa nyt netistä
    Tiedot terveydenhuollon henkilökunnan pätevyydestä saa tästä päivästä alkaen internetistä. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira avaa internetiin palvelun, josta voi tarkistaa hoitohenkilökunnan tiedot. Palvelusta selviää henkilön nimen ja syntymävuoden lisäksi ammattipätevyys. Käytännössä palvelu voi paljastaa esimerkiksi valelääkäritapaukset.

  • Kolme pommia löytyi Bangkokin alueelta
    Thaimaan poliisi on löytänyt kolme pommia Bangkokista ja sen lähistöltä. Poliisin mukaan pommit on purettu. Ensimmäinen pommi oli piilotettu koulun edustalle Bangkokin keskustassa. Toinen pommi oli kauppakeskuksessa ja kolmas terveysministeriön rakennuksessa läheisessä maakunnassa. Pommien asettajasta ei ole tietoa. Bangkokissa on tehty viime viikkoina myös useita kranaatti-iskuja.

  • TS: Vaarallisia tuotteita poistetaan myynnistä aiempaa enemmän
    Vaarallisia tuotteita joudutaan poistamaan kauppojen hyllyiltä huomattavasti aiempaa enemmän. Turun Sanomien mukaan takaisinvetojen määrä on lähes tuplaantunut viime vuodesta. Turvatekniikan keskus Tukes on tänä vuonna määrännyt 36 takaisinvetoa, kun määrä on aiemmin ollut noin 20 vuodessa. Luvuista puuttuvat sähkölaitteet. Tukesista kerrotaan, että poistojen kasvanut määrä on ainakin osittain seurausta tehostuneesta valvonnasta.

  • Suomessa asuu selvästi EU-keskiarvoa vähemmän ulkomaalaisia
    Suomessa asuu selvästi EU-keskiarvoa vähemmän ulkomaalaisia, käy ilmi EU:n tilastolaitoksen Eurostatin tuoreesta tilastosta. Suomen asukkaista oli viime vuonna 2,7 prosenttia ulkomaalaisia, kun EU:n keskiarvo oli 6,4 prosenttia. Ulkomaalaisten osuus Suomessa on myös selvästi vähäisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa ulkomaalaisten osuus on noin kuusi prosenttia ja Islannissa lähes kahdeksan prosenttia.

  • Armeijan kuorma-auto ja henkilöauto törmäsivät: Kolme loukkaantui kolarissa Siikajoella
    Kolme ihmistä loukkaantui kuorma-auton ja henkilöauton kolarissa Siikajoella Pohjois-Pohjanmaalla keskiviikkoiltana. Alustavien tietojen mukaan loukkaantuneiden vammat eivät ole hengenvaarallisia. Puolustusvoimien kuorma-auto ja siviiliauto törmäsivät toisiinsa valtatie 8:lla Revonlahden ja Rautamullan välillä. Onnettomuuden syystä ei ollut heti tietoa.

  • Maradonan korvannut Batista jatkaa Argentiinan peräsimessä
    Argentiinan jalkapallomaajoukkueen väliaikainen valmentaja Sergio Batista saa pitää työnsä tämän vuoden loppuun asti. Tiistaina Batista johdatti maan hienoon 4–1-voittoon maailmanmestari Espanjasta. Ottelu oli hänelle toinen Argentiinan peräsimessä. Ensimmäisessä tuli voitto Irlannista. Argentiina kohtaa Diego Maradonan korvanneen Batistan alaisuudessa vielä Japanin kerran ja Brasilian kahdesti.

  • Houllierin pesti Villassa sai sinetin
    Ranskalainen Gerard Houllier nimitettiin odotetusti jalkapallon Englannin valioliigaseura Aston Villan päävalmentajaksi. Hän palaa sarjaan kuuden vuoden tauon jälkeen. Aston Villa vahvisti sopimuksen verkkosivuillaan. Houllier jatkaa seurassa Martin O’Neillin työtä. Tämä jätti Villan juuri kauden kynnyksellä ajauduttuaan erimielisyyksiin seuran omistajan Randy Lernerin kanssa.

  • Kivinen: Olympialaiset pysyvät Ylellä
    Urheilun suurtapahtuma tulee pysymään maksuttomana, mutta leikkauksia tehdään, lupasi Yleisradion toimitusjohtaja A-studiossa. Toukokuussa Ylessä aloittanut Lauri Kivinen esitti näkemyksiään talon tulevaisuudesta Yle Ykkösen A-studiossa keskiviikkoiltana. Ylen on väläytetty tekevän säästöjä aluetoimitusten ja urheilun kustannuksella.

Mainospalkki
Moozites-template
© 2010 moozites.net
Joomla! is Free Software released under the GNU General Public License.
www.moozites.net